Vastauspuheenvuoro kestävästä kielikehityksestä

Kaksikielisistä kouluista alkanut keskustelu koskettaa toisaalta kieltenopetuksen tehostamista, koulujärjestelmän uudistamista ja toisaalta kansalliskielipolitiikkaa. On selvää, että kaksikielisen maan yksinkertainen etu on molempien kansalliskielten mahdollisimman helppo ja tehokas opetus, sekä kaikenlaisten kulttuuri- ja kielisiltojen rakentaminen.

Peruslähtökohtana näyttää olevan käsitys, että kaksikielinen koulu ikään kuin itsestään loisi toiminnallisesti kaksikielisiä oppilaita. Päätoimittaja Pentikäinen kolumnissaan (Hs 13.11.11) nostaa sadun kautta ikään kuin kissaa pöydälle ja pitää Maria Wetterstrandin lasten tukholmalaista kaksikielistä suomi-ruotsi koulua esimerkkinään. Yhteiskuntamme kehittäminen ruotsalaisten mallien mukaan onkin meille suomalaisille luonnollista. Mutta koulutuspolitiikan suhteen olisi hyvä pitää mielessä, ettei tuoreen ruotsinsuomalaisen vapaakoulujärjestelmän opetuksen laadusta löydy tutkimustietoa, eikä takeita oppilaiden toiminnallisen kaksikielisyyden saavuttamisesta.

Vähättelyn sijaan olisi nähtävä se merkittävä työ, jota omat kielikylpykoulumme tekevät. Toiminnallisesti kaksikielisiä oppilaita on jo vuosikymmeniä tuotettu pedagogisesti korkeatasoisissa kouluissa. Helsingin suomi-ruotsi kielikylpyverkko muodostuu yhdestätoista kielikylpytarhasta joista lapset jatkavat kuuden alakoulun kautta neljään yläkouluun. Tutkimustenkin mukaan suomi-ruotsi kielikylpyä käyneet taitavat erittäin hyvin sekä äidinkielen että ruotsin, mutta omaksuvat näitä seuraavat koulussa opetettavat kielet muita oppilaita paremmin. Kielikylpyä ei tälläkään hetkellä kuitenkaan ole Helsingissä tarjota kaikille halukkaille, sen sijaan kahden kielikylpypäiväkodin ostopalveluita ollaan sosiaaliviraston muuttuneen palvelustrategian takia lakkauttamassa. Tämän lisäksi kielikylvyn kokonaissuunnittelua uhkaa Helsingissä myös varhaiskasvatusviraston jättäminen  sosiaali- ja terveysrooteliin lähiaikoina päätettävän kaupungin suuren organisaatiouudistuksen myötä.

Päätoimittaja Pentikäinen ei Wetterstrandin tapaan tiedä, että toiminnallisesti kaksikielisiä oppilaita valmistuu ruotsinkielisistä kouluista. Wetterstrand viihtyessään maassa saa huomata, että tuskin kykene auttamaan lapsiaan ruotsinkielisessä koulussa äidinkielentasoisena opetettavan suomenkielen kotitehtävissä.  Hän voi luottaa siihen, että lapset kehittyvät koulun ja ympäristön myötä toiminnallisesti kaksikielisiksi. Bonuksena lapset saavat Pisa-mittausten mukaan ruotsalaisia lapsia paremman matematiikan- luonnontieteiden, sekä lukutaidon opetuksen. Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisen koulujärjestelmän läpäisseistä suuri osa kykenee opiskelemaan ja työskentelemään ruotsiksi, suomeksi tai englanniksi.

Pentikäinen on tietenkin oikeassa siinä, ettei nykyinen suomenkielinen koulujärjestelmä kykene vastaamaan siihen kielenopetuksen monipuolistamisen ja vahvistamisen tarpeeseen joka selvästi on olemassa. Tehokkaat ratkaisut löytyvät läheltä. Toiminnassa olevan kielikylpyverkoston merkittävä lisäresursointi ja laajennus olisi ensimmäinen askel, johon esim. Helsingin sopimuskoulut voisivat reagoida sujuvasti. Ruotsinkielisten päiväkotipaikkojen sekä koulupaikkojen selvä lisäys pääkaupunkiseudulla parantaisi perheiden valinnanvaraa. Kielikylpykoulujen ja ruotsinkielisten koulujen yhteistyötä vahvistamalla syntyisi vuorostaan kielellisesti vahvoja instituutioita, joiden kyky tuottaa toiminnallisesti kaksikielisiä oppilaita ennestään vahvistuisi.

Suomalaisen koulujärjestelmän kehittäminen olisi nähtävä pitkäjänteisenä työnä jossa yksilön, perheiden ja yhteiskunnan tarpeet huomioidaan tasapuolisesti peruskoulujärjestelmämme laatua heikentämättä.